VIIMEINEN VAALIVIIKKO!
Joko olet käynyt äänestämässä? Ennakkoon pääset äänestämään vielä huomenna tiistaina 8.4.2025 ja toki sitten varsinaisena vaalipäivänä 13.4.2025. Itse ajattelin pyhittää tuon vaalisunnuntain äänestämiselle, vaalikahveille, levolle ja illalla sitten jännitetään tuloksia. Taitaa mennä yömyöhään, kun on kaksien vaalien äänet laskettavana.

Miksi sitten äänestää minua?
Ihmisläheinen. Olen aina tehnyt töitä ihmisten kanssa, ja se on vähän niin kuin minun juttuni. Osaan kuunnella ja ymmärtää muita. Tokikin osaan myös pitää kiinni omasta mielipiteestäni, mutta kunnioittavalla tavalla perustellen kantani
Oikeudenmukainen. Ainoa asia, joka saa minut raivon partaalle on epäoikeudenmukaisuus, koen sitä sitten toisen tai itseni puolesta. Joten oikeudenmukaisuuden puolesta olen valmis taistelemaan.
Käytännöllisyys. Näen nopeasti asioiden kokonaisuuden, enkä jaksa jahkailla asioiden kanssa pitkään. Päätökset tulee tehdä reilusti ja riittävän nopeasti. Osaan viheltää pelin tarvittaessa poikki, ja palauttaa asiat oikeille raiteille.
Uusi ja raikas näkemys. Ehkä jopa naivisti ajattelen, että pystyisin tuomaan Oulun kaupunginvaltuustoon jotain uutta, raikasta näkemystä asioihin ja etenkin siihen kuinka asioita viedään eteenpäin.
Positiivinen elämänasenne, oikeudenmukaiset päätökset ja ihmisten tasa-arvoinen kohtaaminen!
Tällä viikolla siis pitäisi painaa kaasu pohjaan ja ottaa viimeiset ilot tästä vaalikampanjoinnista.
Tässä vaiheessa varmistuneita tapahtumia:
MA 7.4. SoMe-kampanjointia ja vaalimainosten jakamista
TI 8.4. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä!
KE 9.4. Lättyjä ja makkaraa Koitelinkoskella klo 18. Pokkisen Kokoomuksen ja Oulun Pohjoisen Kokoomuksen järjestämässä tilaisuudessa on mahdollisuus tavata kokoomusehdokkaita ja nauttia Koitelinkoskesta ja sen lähiluonnosta.
LA 12.4. Rotuaarin vaalikylällä klo 13-14, klo 15:45-18:00 Linnanmaan Prisma, Oulun Kokoomuksen Vaalimakkarat-kiertue.
SU 13.4. Äänestyspäivä, vaalirauha ja jännitellään tuloksia!